TRICKBAG (SWE)

Pääkonsertti 31.3.

Trickbag on periaatteessa ruotsalainen, mutta todellisuudessa yleiseurooppalainen blueskollektiivi. Onhan Trickbagin vakituisena kitaristina jo pitkään toiminut Tomi Leino paitsi suomalainen, myös yleismaailmallisesti parhaiden blueskitaristien kategoriaan rankattu ja sen harpisti West Weston englantilainen legenda. Trickbag on luonut vajaan kymmenen vuoden toimintavuotensa aikana vankan maineen maailmanluokan bändinä, joka on työskennellyt ja levyttänyt alan parhaisiin kuuluvien muusikoiden kuten Kim Wilsonin, Barrelhouse Chuckin, Nathan Jamesin ja monen muun kanssa. Yhtye on myös ainoa kahdesti Kalifornian maineikkaalla Dohenyn bluesfestivalilla esiintynyt ei-amerikkalainen kokoonpano

HONEY B. FAMILY

Pääkonsertti 31.3.

on perheyhtye, jossa Aija Puurtisen ja Esa Kuloniemen ohella soittaa rumpuja 15-vuotias Moses Kuloniemi. Kymmenen vuotta yhdessä musisoineen ja viimeiset neljä vuotta keikkailleen yhtyeen ohjelmisto koostuu laadukkaasta bluesista, rhythm & bluesista ja gospelista. Trio edusti Suomea huhtikuussa 2017 Tanskan Horsensissa järjestetyssä European Blues Challenge -kilpailussa. Honey B. Familyn esikoialbumi Sings and Plays ilmestyi vuonna 2017 julkaisijanaan alan kattojärjestö Finnish Blues Society.

Aija ”Honey B.” Puurtinen: laulu, bassokitara

Esa ”Bluesministeri” Kuloniemi: kitarat, laulu

Moses Kuloniemi: rummut, laulu

MICKE BJÖRKLÖF & BLUE STRIP

Pääkonsertti 31.3.

Bändin johtohahmo, laulaja Micke Björklöf perusti BlueStrip -yhtyeen 1990-luvun alussa basisti/lauluntekijä Seppo Nuolikosken kanssa. Alkuaikoina bändin ohjelmisto koostui lähinnä rock- ja blues covereista. Nykyään tuotanto on omaa ja tyylilajiksi on vakiintunut blues & roots -musiikki. Bändi on toiminut nykyisessä kokoonpanossaan yli viisitoista vuotta ja se on yksi suosituimmista livebändeistä omassa genressään.

Blue Stripin energinen ja positiivinen lavaesiintyminen on tuonut yhtyeelle laajan ja uskollisen kuulijakunnan. Satojen klubi-keikkojen ohella tämä ahkera keikkabändi on esiintynyt kaikilla merkittävillä suomalaisilla jazz/blues -festivaaleilla, mm. Puistoblues, Pori Jazz, Rauma Blues ja Imatra Big Band Festival. Blue Stripillä on esiintynyt ulkomailla mm. Saksassa, Ruotsissa, Norjassa, Virossa ja Unkarissa.

Blue Strip on koko olemassaolonsa ajan pyrkinyt luomaan persoonallista ja mielenkiintoista musiikkia. Valtaosasta kappaleita vastaa ilmiömäinen kitaristi/laulaja Ville ”Lefty” Leppänen, jota pidetään yhtenä Euroopan parhaista slidekitaran soittajista. Hänen sielukas ja idearikas soittonsa on muodostunut yhdeksi Blue Stripin tavaramerkeistä. Bändin ainutlaatuisuutta ilmentää malletvirtuoosi Timo Roiko-Jokelan käsittelemä MalletKAT, joka on livekeikoilla korvannut aiemmin käytetyn vibrafonin. Rumpali Teemu Vuorelan ja perkussionisti Roiko-Jokelan kekseliäs vuoropuhelu ja rohkea rytmi-iloittelu luo biiseihin tässä genressä harvinaista draamallista ulottuvuutta ja mielekkyyttä.

-Yhtye palkittiin keväällä Finnish Blues Awards 2015 gaalassa vuoden yhtyeenä.

-Finnish Blues Awards 2016, vuoden kappale ”Last Train To Memphis”.

-”Ain´t Bad Yet” äänestettiin Radio Suomen Bluesministeri ohjelmassa vuoden kotimaiseksi bluesalbumiksi.

-Micke Björklöf & Blue Strip oli myös Suomen edustaja European Blues Challenge tapahtumassa Brysselissä viime maaliskuussa.

– Yhtyeeltä ilmestyy Helmi – Maaliskuussa 2018 uusi livelevy !

EEVA ÄÄRELÄ DUO

LämppäriBlues / Pääkonsertti 31.3.

Eeva Äärelä Duo soittaa omia uusia bluesbiisejään ja kunnioittaa bluesin perinteitä esittäen lisäksi genren covereita omin sovituksin. Biisit esitetään upealla naisäänellä ja taidokkaasti soivilla akustisilla, sähkö- ja slidekitaroilla. Määrätietoisesti kiihtyvään tahtiin viimeisin kolmen vuoden ajan keikkaillut kaksikko on esittänyt bluesiaan lukuisilla kotimaisilla klubeilla kehittäen samalla oman persoonallisen soundinsa.

Duon muodostavat Eeva Äärelä (laulu, kitara) ja Harri Louhensuo (kitara).

Eeva Äärelä lukeutuu suomalaisen bluesin tuoreisiin artistihahmoihin. Lappilaistaustainen nouseva kitaristi-laulaja on energinen, osaava ja eteenpäin pyrkivä tapaus, joka tekee biisejä nuoren naisen näkökulmalla. Harri Louhensuo on pitkänlinjan muusikko ja ansioitunut kitaristi. Duossa nuoruus ja into yhdistyvät kokemukseen ja taitoon soittaa sinisiä säveliä.

KATYANA : TRIBUTE TO BONNIE RAITT

Hospital Blues ja Kirjastossa soi Blues 29.3.

Artistinimen Katyana takana on pitkän linjan muusikko Katja Kiukas, jonka musiikilliset juuret ovat vahvasti jazzin, bluesin ja bossanovan maailmassa. Katyanan sielukkaat lauluohjelmistot taipuvat moneen niin suomen, englannin, ruotsin kuin portugalinkin kielellä. Katyana on keikkaillut erilaisissa jazz- ja blues-kokoonpanoissa yritys- ja yksityistilaisuuksissa (Katja Kiukas Ensemble, Warm Cup, Winds Jazz Orchestra, Kapa Montonen & Bluesment Brothers) ja vieraillut säännöllisesti solistina Roots Night Live/Ladies Night –klubi-illoissa Ravintola Einossa Mikkelissä. Katyana rakentaa mielellään musiikillisia teemailtoja, joista esimerkkinä ovat Ystävänpäivän illallinen ”Lauluja rakkaudesta” Ravintola Oléssa Kouvolassa, Talviriehan ja Sadonkorjuujuhlan illalliset WHD Gårdissa Nurmaalla ja viimeisimpänä Katyana Jazz On The Menu -konsertti Kulttuuritalo Tempossa osana Mikkeli Art & Design Week`n ohjelmaa syyskussa 2017.

Katyana kirjoittaa myös omaa musiikkia, ja hän on julkaissut You Don`t Know Me -singlen ja siitä tehdyn musiikkivideon. Yhtyekuvioiden ohella Katyana on näytellyt paikallisissa teatteri- ja elokuvaprojekteissa (Teatteri Tuikku/Kotiin ennen pimeää, lyhytelokuva Uurna, Musikaalien helmiä takapihalla –konsertti), joten esiintyminen on Katyanalle enemmän kuin luontainen olotila.

Saimaa Blues 2018 -tapahtuman yhteyteen Katyana haluaa toteuttaa pitkäaikaisen haaveensa eli 10-kertaisen Grammy-voittajan, blueslaulaja ja -kitaristi Bonnie Raittin, musiikille omistetun tilaisuuden. Ohjelmisto käsittää Raittin blues-, rock-, folk – ja countryvaikutteista juurimusiikkia 1970-luvulta nykypäivään sovitettuna trio-kokoonpanolle.

Harri Suikkanen, kitara
Harri Ruotjoki, basso

JELLY MILLERS

Blues Buffet 30.3.

Jelly Millers on vuonna 2012 perustettu kuusihenkinen mikkeliläisbändi, jonka sävelpöydän antimista voit nauttia vapaasti fiilistellen tai tanssien. Tarjolla on Mylläreiden sekoittamaa hilloa niin alku-, pää- kuin jälkiruoaksikin. Maukas sekoitus valmistuu bluesin suuressa kulhossa, johon mausteeksi laitetaan ripaus rokkia sekä reilusti funkya ja soulia. Sekoitetaan suurella sydämellä. Ei mitään valmisruokaa, vaan ajatuksella käsintehtyä nannaa. Mylläreiden mukana pääset makumatkalle Texasin aavikoilta syvälle Louisianan rämeille suurten mestareiden (mm. Albert King, Luther Allison, Robert Johnson) opastamina.

Tero Koivisto, laulu, huuliharppu

Petteri Manner, rummut

Petri Mynttinen, basso

Janne Pitkänen, saksofoni, taustalaulu

Pasi Tiihonen, kitara

Mikko Torniainen, kitara, taustalaulu

SLIM BUTLER & THE SLIMCUTS

Blues Buffet -jatkot 30.3.

Slim Butler on lappilaisen bluesin järein vientitykki. Hurjassa nosteessa oleva yhtye edustaa Suomea maaliskussa 2018 Hell´issä, Norjassa järjestettävässä European Blues Challenge (EBC)-kisassa!

Slimin debyytti Inner Blues valittiin Vuoden Kotimaiseksi Blueslevyksi 2012 peräti kahdessa valtakunnallisessa äänestyksessä. Levyn tuotti brittikitaristi Otis Grand. Myös Slimin itsetuottama toinen pitkäsoitto, Bad Intention, valittiin vuoden 2016 Vuoden Parhaaksi Kotimaiseksi Bluesalbumiksi Ylen Bluesministeri-ohjelman yleisöäänestyksessä! Erityisesti brittiläiset bluesradiokanavat ovat nostaneet levyn kappaleita esille ohjelmissaan. Tuoreissa lehdistöarvioissa albumia on kutsuttu muun muassa maailmanluokan roots-levyksi. Kotimaiset ja ulkomaiset blues- ja soul-lehdet ovat myös korostaneet arvosteluissaan laulujeni autenttisuutta ja korkeaa tasoa.

Slim Butler & The SlimCutsin riveissä vaikuttavat todelliset juurimusiikin veteraanit; kitaristi Harri Raudaskoski muistetaan mm. Jarkko Helin & Crawfish Kingsin, Veli-Matti Järvenpään Tex-Mex Bandin ja Raudaskoski Twinsin riveistä. Basisti Mikko Löytty tunnetaan niin sooloartistina kuin Q-Stonen, Remu & Hurriganesin ja suomibluesin legendojen SF-Bluesista. Rumpali Jartsa Karvosen soittoa ovat kuulleet kaikki suomalaiset. Mies kun on noin 5000 äänilevyraidan konkari; kokemusta löytyy rokista ja jazzista kotimaisen populaarimusiikin suosituimpiin tähtiin. Kokoonpanon täydentää Slim Butler kitarassa ja laulussa.

BLUESMIES JÖNSSON

TenavaBlues 31.3.

Bluesmies Jönsson on bluesesitys päiväkoti-ikäisille ja 1-4. luokkalaisille lapsille. Esityksessä on mukana toimintaa ja leikkejä, joihin lapset pääsevät osallistumaan. Mukana on tuttuja bluesiksi sovitettuja lastenlauluja sekä omia kappaleita. Konsertissa soivat kitarat, huuliharppu sekä slidekitara.

ISMO HAAVISTO ONE MAN BAND

Bar Dom 29.3.

30 vuoden blueskokemuksella Haaviston karisma täyttää lavan myös yksin. Yhden miehen orkesterina esiintyessään Haavisto laulaa sekä soittaa kitaraa ja huuliharppua. Juurevaa poljentoa ryydittää jalkatamburiini ja kuljetuslaukusta tehty bassorumpu. One Man Bandin ohjelmisto koostuu omista sävellyksistä sekä 1920 – 1950 -lukujen roots-musiikista.

BLUESTRINGS & MIKKELIN KAUPUNGINORKESTERI

FirmaBlues 29.3.

Muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen BlueStrings yhtye tekee näyttävän ja odotetun paluun uusitulla kokoonpanolla.

Näyttävä comeback-keikka tapahtuu Kulttuuritalo Tempossa 29.3.2018 klo 19 Mikkelin Kaupunginorkesterin kanssa pidettävässä yhteiskonsertissa.

Loistavasointinen ja paljon kiitosta saanut Kaupunginorkesteri tulee loihtimaan uskomattoman upeat  jousitaustat BlueStringsin esittämälle rootsmusiikille.

Konsertin johtaa konserttimestari Jyrki Lasonpalo ja ohjelmiston kappaleet on sovittanut Tuukka Lehtonen.

BlueStrings on vuonna 2014 perustettu Mikkeliläinen yhtye, joka yhdistelee  vanhojen mestareiden kappaleisiin bluesin tinkimättömyyttä ja soulin sielua, luoden kuin varkain nostalgisen juurevan musiikkielämyksen jousistollaan. Yhtyeen tyyliä on kuvailtu määritelmillä Barokkiblues ja Kamariblues, jotka molemmat kuvaavat loistavasti bändin musiikillista antia.

Energisen ja sielukkaa yhtyeen vahvuuksia on tiukka yhteensoitto, jonka mahdollistavat yhtyeen jäsenten monipuolisen rikas musiikki- ja bändihistoria.

BlueStrings yhtyeen kokoonpano : Paula Rahikainen (laulu), Tuukka Lehtonen (laulu, viulu), Heikki Hotti (sello), Kari Ovaskainen (kontrabasso), Make Järvinen (laulu, huuliharppu).

KAPA MONTONEN BAND

MUIKKUJAMIT 1.4.

Ennakkoilmoittautuminen: kapa.montonen@gmail.com